tiistai 12. lokakuuta 2010

Tästä se taas, jälleen kerran alkaa

Melankolicsin talvi näyttää mukavan vireältä. Keikkarintamalla näyttää meidän mittakaavassa kivan vilkkaalta - "putken" aloittaa 16. lokakuuta Mustan Härän keikka Helsingissä. Tästä jatketaan Hyvinkäälle ja Riihimäelle marraskuussa.

Tämän vuoden keikat lienevät siinä, mutta ensi vuoden myynti on täydessä käynnissä. Rumpalimme Jan sai myytyä Hämeenlinnan yhden ja keikkamyyjämme Jani sai myytyä toisen Kotkaan - tai itseasiassa Huutjärvelle.

Uudet biisit Eva Braun ja Call Center Girl julkaistiin lopulta. Kannatti odottaa - sen verran mahtia tuli. Biisit ovat lähteneet jakoon lehdille ja radiokanaviin, josko niistä joku muukin pitäisi. Ne voi kuunnella mm. meidän Facebook- tai Myspace-sivuilla, joihin linkit löytyvät osoitteesta http://www.melankolics.com.

Nyt jatketaan seuraavien biisien työstämistä. Rummut on jo äänitetty Western Mujahedin- ja Carpark -nimisiin kappaleisiin. Molemmat voi muuten kuulla Mustan Härän keikalla lauantaina, ja tietty myös muilla talven keikoilla.

Ai juu niin. Stefan de Batselier -niminen valokuvaajakaveri otti meistä uudet promokuvat. Mukava mies ja taitava kuvaaja. Ei oltu hänen ensimmäinen rockbändinsä kameran edessä. Googlatkaa nimi, niin tiedätte enemmän.

Tästä on taas aiempaa parempi jatkaa...

Antti

tiistai 3. elokuuta 2010

noniin...

melankolicsin syksyn keikkarintama näyttää varsin mukavalta, kun rumpalimme jan otti keikkamyynnin harteilleen. mies sopi samantien 3 keikkaa ja sälytti mulle vielä yhden sopimisen.

syksyn keikkarintama näyttää siis tältä.
16.10. musta härkä, helsinki
19.11. pelikenttä, hyvinkää
20.11. escape, riihimäki

karkkilan, forssan ja hämeenlinnan keikat ovat työn alla, toivottavasti kaikki varmistuvat.

syksy näyttää muutenkin varsinaisen kivalta. menemme ottamaan uudet promokuvat joensuuhun. kuvaajaksi valikoitui sattuman kautta konkari stefan de batselier. erittäin taitava kaveri!!! googlatkaa, niin saatatte yllättyä.

ekat uudet biisit kakkosalbumilta - eva braun ja call center girl - alkavat myös valmistua. pannaan ne jakoon heti vaan kun ovat valmiita.

viimeksi valitin, kun mikään ei onnistu ja nyt asiat alkoivatkin rullata. kahtotaan mihin tämä oikein johtaa...

antti

torstai 29. huhtikuuta 2010

Pistinpä piruuttani...

Pistinpä piruuttani meidät mukaan Radio Rockin Rockstarba-kisaan. Ja siitähän alkaa muodostua mielenkiintoinen episodi. Tranquilizer Dream kerää mukavasti pisteitä ja ääniä. Ja jos en ole aivan väärää infoa saanut, biisi soi myös kanavalla.
Äänestäkää toki tekin --> Radio Rockin Rockstarba

Kevät jatkuu muutenkin odotuksia virkeämmin. Polar Ends ja Counteroil soittavat Turun Klubilla 19. toukokuuta ja me päästiin mukaan. Hyvä niin, Turussa ei olla vielä soitettukaan.

Eva Braunin ja Call Center Girlin äänitykset jatkuvat seuraavaksi Jusnan lauluilla. Sit on mun vuoro - CCG:n viulut ovat aika valmiit, EB vaatii viilaamista. Onneksi Sarhis auttaa.

Mut on tää kyllä silti yhtä päänseinäänhakkaamista - lähinnä keikkojen ja tulevan levyn julkaisijan etsintöjen suhteen. Olen lähettänyt viimeisten kuukausien aikana kymmeniä ja kymmeniä sähköposteja ja Hude (keikkamyyjämme Jani Huttunen) samanmoisen määrän - ja missään ei oikein reagoida. Muutamaa poikkeusta lukuunottamatta: Bar Loose ja On the Rocks ovat kohteliaasti pyytäneet olemaan uudelleen yhteydessä myöhemmin. Ja ollaanhan me. Saman eleen teki Sony Music. Jospa tämä joskus tuottaisi tulosta.

Antti

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Meni helevetin hyvin...

Harjavallassa oli hauskaa, vaikka illasta ajettiin jo takaisin. Retki alkoi kuitenkin kohtuullisen kaoottisesti. Ensin käytiin kattoon yhtä prätkää, jota ei sit ostettu.

Päästiin kolmea tuntia ennen keikan alkua paikalle. Meillä ei ollut omaa PA:ta mukana, kun kuulimme, että paikka sellaisen tarjoaa. No, ihan kaikkea ei sitten ollutkaan, mutta tilanne saatiin säädettyä kuntoon. Kerrankos sitä ilman monitoreja soittaa. Lava oli tosin loistava - iso ja nihkeä...ja valot! Baaritiskin rekvisiitta - satula ja lännenhatut - kruunasivat homman.

Soiton piti alkaa klo 23.00. Paikallista sakkia alkoi valua paikalle about tuntia ennen. Porukka oli enemmän kuin humalassa ja ensimmäinen jamppa lensi pihalle ennen kuin tahtiakaan oli soitettu. Poliisikin piipahti paikalla...

Mun piti kuvata keikka, mutta jostain syystä jäi kuvaamatta.

Tässä vaiheessa oltiin aika valmiita lähtemään kotio. Noo, mentiin silti soittamaan. Ja onneksi mentiin - porukka veti ihan kympillä mukana. Vajaan tunnin setti soitettiin ja parit encoret päälle. Levykin meni kaupaksi...

Kiitos Harjavalta. Olemme taas yhden ison kokemuksen rikkaampia! Ja tullaan toistekin.

Antti

torstai 15. huhtikuuta 2010

Melankolics Harjavallassa...

Olis kevään viimeinen keikka edessä - valitettavasti. Paikkana Live Rock Cafe Harjavallassa. Pitää ottaa siitä kaikki ilo irti --> http://www.liverockcafe.net

Studiosessiot jatkuvat huhtikuussa. Valmista lienee kevään aikana. Laitellaan jakoon heti, kun on jotain valmista.

Antti

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Ekat studiosessiot takana

Saatiin uudet biisit hyvälle alulle. Jani soitti rummut Eva Brauniin ja Call Center Girliin ja Jaska veteli bassoraidat niin ikään molempiin biiseihin.

Laulut, kitarat ja viulut jäivät demoasteelle, niihin palataan myöhemmin. Call Center Girlin tempoa nopeutettiin, kuten myös Eva Braunin. Nyt pitäisi olla entistäkin menevämpää. Biisit uusilla tempoilla seuraavan kerran koetuksella keikalla Harjavallassa 16. huhtikuuta. Paikkana Live Rock Cafe. Sinne siis...

Pientä videomuotoista tunnelmapalaa ja maistiaista CCG:stä alla. Pätkässä Jaska vetää bassot takuuvarmalla tyylillään. Jani tanssii takana - jostain syystä. Hoviäänittäjänä toimii Samu Wuori. Tuottaja Sami Sarhamaankin piti olla kuvissa, mutta ei jostain syystä ole.



Uudet biisit tuntuvat toimivan erittäin hyvin, ilman suurempia kikkailuja. Muutenkin nyt palataan perusasioiden äärelle - homma toimii kun se toimii, ja nyt toimi. Hyvä niin!

Uutta matskua julkaistaan pitkin vuotta 2010. CCG:n ja Eva Braunin jälkeen työn alle tulevat todennäköisesti Western Mujahedin ja Gods Corn - miksei Carpark. Toivotaan, että uudet biisit toimisivat niin hyvin, että niille löytyisi myös julkaisija - sellainen puuttuu toistaiseksi. Jos ei muita löydy, niin omakustanteena sitten.

Antti

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Studiossa osa 1

Noiniin. Kolme Jiitä eli Jusna, Jan ja Juha rämistelevät tänään ensimmäiset pohjat Sarhiksen kotistudiolla. Laitellaan tuotoksia + kuvaa ja videota heti julki, kunhan jotain on julkaistavissa.

Narulle siis on menossa Eva Braun ja Call Center Girl.

Antti

tiistai 30. maaliskuuta 2010

Sunnuntaina se alkaa!

Tulevana sunnuntaina se sitten alkaa - uusien biisien äänitys. Vuorossa Eva Braun ja Call Center Girl. CCG löytyykin jo YouTubesta. Otos Kuopion Gloriassa, jossa soitimma biisin ekaa kertaa livenä -> http://www.youtube.com/watch?v=Db4vIQnqPhA

Eva Braun meni Kuopiossa sen verran penkin alle, ettei siitä ole live-vetoa - vielä. Ajattelimme soittaa sen hieman paremmin Live Rock Cafen keikalla Harjavallassa 16. huhtikuuta. Kävi vähän myös sellainen mielessä, että olisimme vetäneet keikan suorana Melankolicsin Bambuser-kanavalle, niin kaikki fanit myös siellä Inarissa olisitte päässee live-fiilikseen.



Juu...

Antti